Pakkosatku Memories
Elokuun 31. päivä vuonna 2015 oli päivä, joka tuli määrittämään omaa ja muutaman muun hölmön harrastustoimintaa seuraavan vuoden ajaksi. Sinä päivänä kirjoitin tyhmäurheilusyndikaattimme faceryhmään seuraavan haasteen:
”PAKKOSATKU IS BIG, BAD AND BACK!!!!! Päätettiin Mikan kanssa, että seuraava 12 kuukautta ajetaan taas pakkosatkuja. Jos termi on jollekin uusi, niin se tarkoittaa, että ensi vuoden elokuuhun asti pitää ajaa yksi sadan kilometrin lenkki jokaisena kuukautena. Saa myös juosta. Satku on satku, joten mitään helpotuskertoimia ei heru, vaikka ajaisit maastossa, fixillä, juoksisit tai hyppisit yhdellä jalalla. Kuntopyöräilyä, traineria, soutulaitetta tai muutakaan epämääräistä liikkumatonta urheilumuotoa ei hyväksytä. Pitää olla sata ihan oikeaa kilometriä. Sisätiloissa suorittamista sinänsä ei ole kielletty. Jos pää kestää esim. ajaa sisärataa ympäri tai uida altaassa sata kilometriä niin siitä sitten vaan. Tämä alkoi kahden idiootin keskinäisenä ideana, mutta jotta heikko mieli ei voisi liian helposti luovuttaa, tein tästä julkista. Nyt täytyy ainakin kestää häpeä, jos lopettaa kesken. Osallistuminen on vapaaehtoista. Moraalisesti sitova ilmoittautuminen tapahtuu kommentoimalla tätä julkaisua. Raportoinnit suoritetuista satkuista myös tähän alle. ”Pakkosatkut on perseestä, en halua ilmoittautua, mutta kommentoin jotta voin seurata” yms. ruikutuksilla saa spämmätä ketjua kerran. GPS-träckejä yms. todisteita ei ole pakko mutta niitä saa postata. Ei se ole kuin 1.200 kilsaa. Go.”
Juu, näitä on ajettu ennenkin jokunen vuosi sitten. Silloin homma jäi omalta osalta kesken sairauden takia. Juu, olen tietoinen, että jotkut kovat jätkät jossain joskus ovat ajaneet pakkosatkua joka VIIKKO vuoden ajan. Mutta me ei ollakaan oikeita urheilijoita, vaan ruuhkavuosia eläviä perheenisiä, joiden vaimot on raskaana, lapset pieniä, kotitaloissa isompaa tai pienempää remppaa menossa ja muutenkin hyviä tekosyitä löytyy. Ja juu, tiedän nykyisin, että julkaisua ei ole pakko kommentoida saadakseen sen seurantaan. Tuolloin en osannut. Onhan se vähän noloa, mutta mä en olekaan mikään someinsinööri.
Nyt on hauska lukea vuosi sitten aloitettua ja melko pitkäksi kasvanutta viestiketjua. Välillä oli hienoa ajaa ja päivitykset hehkuivat hyvän lenkin jälkeistä fiilistä. Toisinaan ei ollut ihan niin kivaa, välillä oli suorastaan kurjaa. Aina ei olisi ollut aikaa, tai vähintään sen ajan olisi järkevä ihminen käyttänyt johonkin muuhun. Mutta pakko ei olisi pakko jos ei olisi pakko. Tässä pakkosatkuprojektin valittuja paloja, olkaa hyvät!
Projekti alkoi siis syyskuusta 2015, ja elokuu 2016 tuli olemaan koitoksen viimeinen kuukausi. Alkuhuumassa meikäläinenkin veti syyskuussa kaksi satkua. Ensimmäisen vahingossa ja toisen tahallaan, kun oli jo Mikan kanssa sovittu, että ajetaan satku yhdessä. En tiedä miksi, mutta jälkimmäiselle lenkille lähtiessä iski joku mielenhäiriö. Maantiesinkulassani on takakiekko, jossa on flip-flop-napa. Eli molemmilla puolilla kiekkoa on ratas, toisella puolella vapaarattaalla varustettu ja toisella puolella kiinteävälitteinen eli fixi. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi (oletan ainakin äitini lukevan tätä), kiinteävälitteisessä polkimet pyörivät aina kun takarengas pyörii. Polkimia ei ole mahdollista pysäyttää pyörän liikkuessa ja rullailla eteenpäin. Aina on pyöritettävä kampia. Koska fixillä ajaminen on minusta ollut aina tosi tyhmää (olen kerran kokeillut ja se oli pelottavaa), olen ajanut vain vapaarattaisia pyöriä. No nyt sitten tuli jostain kumman syystä sellainen olo, että voisi olla hyvä idea kääntää takakiekko tälle lenkille fixiksi. Saahan sen sitten lenkin aikana käännettyä takaisin vapaarattaalle, jos liikaa ahdistaa. On hyvä ettei ruvennut ahdistamaan, koska vasta kotiin palatessa tajusin, etten muistanut ottaa mukaani 15 mm lenkkiavainta. Sitä tarvitaan kiekkojen irrottamiseen tästä nimenomaisesta pyörästä. Pikalinkkuaikakausi tyhmentää ihmistä tässä mielessä samalla tavalla kuin ovipumput vieroittavat ihmisen taidosta sulkea ovet perässään. Lenkin alussa meinasi tulla yksi vaaratilanne, kun pää ja hermosto eivät vielä olleet adaptoituneet fixiin. Asiaa sen kummemmin ajattelematta sitä alamäen alkaessa vaan pysäyttää jalat rullaillakseen mukavasti ilmaiset alamäkimetrit. Sekunnin murto-osa tämän jälkeen elääkin elämänsä kauhistuttavimpia sekunnin murto-osia ja lähes paskantaa ajohousuihinsa, kun polkupyörä yrittää välittömästi heittää ratsastajan selästään kuin villihärkä rodeossa. Kyllä siinä aika äkkiä oppii, että polkimia ei pysäytetä.
Lenkki ajettiin menestyksellä loppuun, ja vasta viimeisellä kympillä olin niin väsynyt, että unohdin ajavani fixillä. Yritin pysäyttää polkimet. Siksi, koska aioin hypätä autotieltä korotuksen yli jalkakäytävälle. Villihärkä pillastui taas. En tiedä, saanko kiittää maastopyörällä hermostoon iskostettua tasapainoa vai vieressä lentänyttä enkeliä, mutta selvisin tälläkin kertaa pystyssä enkä edes pahasti liannut housujani. Päästyäni kotiin luulin selvinneeni tästä suht jännittävästä uudesta fixikokemuksesta. Väärässäpä olin. Aivojen oppimiskyky on nimittäin häkellyttävä, ja yhdistettynä yönmittaiseen uneen suorastaan pelottava. Seuraavana päivänä lähdin cyclolla töihin. Cyclossa on vapaaratas. Ekat pari kilsaa meni hyvin. Sitten tuli ensimmäinen alamäki. Asiaa sen kummemmin ajattelematta pysäytin jalat rullaillakseni ilmaiset alamäkimetrit. Vaikka tämä oli ihan oikein tehty, eilen fixiin useamman tunnin ajan adaptoitunut alitajunta reagoi jalkojen pysähtymiseen silmänräpäystä nopeammin. Alitajunta käski vartalon suorittaa välittömästi villihärän vastakorjausräpellykset, ja vartalo totteli ennen kuin tietoisuudella oli pienintäkään mahdollisuutta ehtiä tilanteeseen mukaan kertomaan vartalolle, että ei tarvitse. Alitajuntani oli vähällä fixiräpeltää minut nurin ajaessani vapaarattaallista pyörää!
No mikä ihmeen idea se sitten oli lähteä ajamaan fixillä? Kun se on näin vaikeaa, vaarallista ja kaikkee? Luulen, että fixipäisyyteni johtui liiasta Kare Eskolan blogin lukemisesta. Varoitus! Kare on kirjallinen nero. Linkin avaaminen saattaa johtaa sairaalloisen pakonomaiseen tarpeeseen lukea koko blogi kerralla alusta loppuun (tai lopusta alkuun, kuten itselleni kävi).
Laverreltuani omista syyskuun lenkeistäni hyvinkin pitkään, koitan jatkossa pysyä asiassa. Syyskuu oli hyvä kuukausi muillekin. Kelit suosivat:
14. syyskuuta Niin oli vidin siistii keliä viikonloppuna, ettei lauantain maantiesiivua kehtaa mikskään pakoksi nimittää. D-vitamiinilenkki Sauvoon ja Karunaan. Kohta rusketusrajat alkaa käymään enempi kukkarolle.
25. syyskuuta Peli avattu! Cyclosatku mustaa pintaa väistellen. Ei tosiaankaan voi vielä pakoksi laskea. Räntää, lunta, pakkasia ja muuta mukavaa innolla odotellessa 
Lokakuussa suoritettiin pakkomme Mikan kanssa Mammuttimarssilla.
27. lokakuuta Lokakuun suorite 131 kilsaa Mammuttimarssissa. Voi olla että pyörää ei AJETTU sataa kilometriä, mutta kun tarkistin itse kirjoittamani säännöt, niin ei niissä varsinaisesti sanottu, ettei pyörää saisi esim. kantaa, raahata, repiä tai heitellä eteenpäin. Näin ollen katson suoritukseni hyväksytyksi.
Marraskuussa alkoivat kelit jo vaikuttaa mielialoihin. Tässä aletaan olla pakkosatkun ytimessä. Itse tyhmäilin yksikseni ajamalla Rivieraa ympäri 32 kertaa. Toisilla uusi kalusto aiheutti päänvaivaa, kun se ei kestänyt.
5. marraskuuta Marraskuun satku suoritettu pitkän kaavan mukaan. Ti iltana hiekkatiesiirtymä Vajosuon laavulle jossa yöpyminen. Ke päivän aikana siitä eteenpäin polkuja ja hämärän saapuessa hiekkatiesiirtymä takaisin Turkuun. Keskiviikon saldo reippaasti yli satku kaikkiaan lähes kaksi. Eikä vieläkään ollut pakon tuntua
8. marraskuuta Joskus pakkosataset on enemmän pakonomaisia ku toisinaan. Tänään oli yks niistä. Huonosti tankanneena, muutama tunti pimeässä vesisateessa, yksin. Viimeset metrit haetaan vielä kotikulmilla kierrellen vaikka lenkkiä on väkisin pidennetty jo pariin kertaan matkalla. Noh, oishan sitä voinu olla nollakeli ja sataa kaatamalla räntää… että ei kai tää nyt niin paha ollu.
29. marraskuuta Jos ei nyt ihan pakkosatku, niin aika paljon vaikeuksia oli. Whiten ensiasennusrenkaat osoittautui paperista tehdyksi (Contin Cyclo race) jonka takia lenkki meni rengastöiksi. Miten voi jumalauta eturengas puhjeta 3 kertaa 10 km matkalla??!! Tämä tietty heti alkulenkistä, että varmasti saatiin jokainen kohmeeseen. Ja ei ollut asentajasta kiinni, sillä takakumi puhkesi vielä 6 km ennen kotia. Onneksi reitti oli hyvä, raskasta hiekkatietä Mikan ja Eetun kanssa. Kokonaisaika rengaspelleilyineen 5:41 h.
Joulukuussa jengi innostui valokuvailemaankin.
15. joulukuuta Joulukuu check! Läskillä nautiskellen liian hienossa kelissä
18. joulukuuta Joulukuu tuli suoritettua, kun lähdettiin Jarkon kanssa TuUL:n oikeiden pyöräilijöiden JouluCycloille. Rapiat 125 kilsaa siitä tuli, josta iso osa helvetillisessä mutavellissä.
27. joulukuuta Joulukuu suoritettu. Kävin Rantapihalla kääntymässä, hieno keli oli tuonut ihmisiä runsaasti liikkeelle. Alkoi olemaan jo tekemisen meininkiä kun renkaat painoi 1,5 kg / pari ja molemmat juomapullot heitti aika nopeesti jäähän. Varpaissakin oli melko vähän tuntoa kotiin saavuttaessa, mutta nyt jo tuntuu normaalilta. 101,4 km ja 4.42 h
Tammikuussa oli jo talvi ja pakkaset. Silti ajettiin. Useimmilla oli hauskaa.
20. tammikuuta Piti ajaa 2-3 tuntia polkuja. Eihän siitä tuolla pöperölumessa mitään tullut. Läski suuntasi siis läskin nokan kohti Naantalia ja jäälle aurattuja luistelubaanoja. 102,9 km 5h58min tuli saldoksi. Ei se Fatboy kevyesti kulkenut sittenkään. Olin kerennyt laskea paineet melko mataliksi (0,3/0,4 bar) poluilla pitoa hakiessa. Enkä laiskana miehenä viittinyt pumpata lisää Eväät oli tietysti mitoitettu alakantiin, mutta kyllä kolmella jäätyneellä Mars- patukalla pärjäsi. Vettä oli ruhtinaallisesti 2l juomarepussa. Se pysyi sentään sulana takin sisällä. Niin kauan kuin sitä riitti. Ja olihan mulla 0,5l lämmintä glögiä termarissa.
31. tammikuuta Tammikuu meinasi mennä täpärälle, kun oli koko alkukuun kovassa flunssassa ja vasta kuun viimeisinä päivinä alkoi olla sellainen olo että uskaltaa lähteä. Mikan kanssa vedettiin määrämittainen 100,7 km. Kuhankuonolle ajeli leppoisasti myötätuuleen, kotiinpaluu tuntui kuin olisi yrittänyt seinää vasten puskea. Melkoinen tuuli. Liukastakin oli paikoitellen, kuten kuvasta näkyy. Mulla oli nastat, Mikalla ei. Hähä.
Helmikuussa jatkettiin talviurheiluteemalla. Itse kaivoin jopa sukset esiin, mutta valitettavasti aika ei sallinut kokonaisen satkun vetämistä hiihtäen. Tässä vaiheessa oli jo käynyt ilmi, että pitkälle lenkille ei arkisen aherruksen lomassa noin vaan löydy aikaa. Usein se aika jouduttiin raivaamaan väkisin kun kuukausi uhkasi loppua kesken. Koska oli pakko.
4. helmikuuta Pitkikselle tuli mittaa tarkalleen 124.8 km ajassa 6:26:10. Helvetin hieno päivä.
27. helmikuuta 100 km eikä kilometriäkään enempää täydellisessä talvisäässä. Perinteisesti viimeisenä viikonloppuna
29. helmikuuta Viimetingan perinne jatkuu täälläkin. 80 km fillaria ja 20 km hiihtoa.
Lyhyen talvikauden jälkeen maaliskuussa alkoi tuntua jo keväiseltä. Nastarenkaat saivat lähteä ja suussa melkein maistui jo jäätelö.
9. maaliskuuta Herätin cyclon talviunilta jotka olivat kestäneet lähes kolme kuukautta. Oli sillä sellaiset menohalut, että maalis-satku meni sakkolenkillä. 138km / 5h50min.
28. maaliskuuta Mukavasti meni tämän kuun satku hienossa kelissä. Aikamoinen ylipukeutuminen tuli kyllä suoritettua, 100 km ja 4h 18 min. Seuraavaksi suvikumien vaihto, ai että.
29. maaliskuuta Tasan sata. Viime tingassa, kuinkas muutenkaan. Vaihdoin suvikumit ennen lenkkiä. Kahdesti, kun ekalla kerralla hajotin sisurin. Hajos tietty just silleen ärsyttävästi, että ei asentaessa tyhjentynyt, mutta kun lähti ajamaan, niin rengas alkoi tuntua pehmeältä. Oli smoothia menoa ilman nastoja. Oli hyvä että käytin sen inhottavan tyynen, aurinkoisen ja lämpimän sään kumien vaihtoon ja maalaushommiin. Heti kun pääsin lopulta oikeesti liikkeelle, aurinko meni pilveen, nousi helvetillinen vastatuuli ja kohta alkoi sataa vettä.
Huhtikuussa toiset ehti suorittaa paremmin, itselläni oli todella tiukilla. Paska lenkki mutta tulipa ajettua. Toukokuun alusta alkoi yli kahden kuukauden yhdistetty isyys- ja kesäloma, ja sen ajatuksen voimalla jaksoi painaa vähän tiukemman huhtikuun loppupuoliskon.
1. huhtikuuta Huhtikuu heti pois kuleksimasta. Myöhemmin tuskin saa enää ajaa räntäsateessa. Silliä en syönyt, mutta kuravettä tuli päälle ihan riittävästi. 100km 3h 27min. päälle vielä jäähdyttely kaupungin läpi. Kokonaismitta 108 km.
9. huhtikuuta Kun kerran aikaa oli, piti tämä kuukausi hoitaa pois alta. 120 km ja 4h 35min maantietä ja hieman hiekkateitäkin. Erityisen mukava lisämauste tuli Kuhikselta pois tullessa. Lavamäentielle traktori oli vetänyt koko tien leveydeltä ~5 cm sorakerroksen ja autoja ehtinyt menemään varmaan 10 kpl. Oli muuten todella pehmeää ja upottavaa.
30. huhtikuuta On pakkosatkuja ja pakkosatkuja. Tämänkuinen oli mallia ”vähän enemmän pakko kuin normaalipakko.” Alkukuussa mulla oli flunssaa, ei voinut ajaa (en olis varmaan saanut ajettua vaikka olisin ollut tervekin…). Loppukuusta rupes pukkaamaan työkeikkaa taas sellaista tahtia, että äitiä olis hirvittänyt jos olis tiennyt. Viimeiseen seitsemään vuorokauteen tais tulla painettua 30 tuntia ylitöitä. Yhtenäkään yönä puoleentoista viikkoon en nukkunut 6 tuntia, paitsi yhtenä melkein 8. Huhtikuu lähestyi loppuaan ja kaikki loputkin vapaapäivät oli jo poltettu, joten satku oli tungettava johonkin työpäivien oheen. Keskiviikkona iltavuoron jälkeen olin kotona joskus 23.30 aikoihin. Sitten pyörä, vaatteet ja muut kamppeet valmiiksi aamua varten. Pääsin melkein nukkumaan, kun poitsu heräsi itkemään pyjamat ja kaikki yltäpäältä pissassa. Vaihdoin kuivat ja hyssyttelin uudelleen sällin uneen. Päästyäni aamuyöstä nukkumaan ehdin nukkua 3 h 40 min ennen kuin herätyskello soi klo 05.30. Siitä suorittamaan satkua ja suoraan iltavuoroon töihin. Oli niin paha olo lenkillä, etten pystynyt syömään ainuttakaan geeliä tai patukkaa. 70 kilsan kohdalla pysähdyin syömään tuplamunkin kolalla, ja loppulenkin pelkäsin että oksennan ne ulos. Iltavuoron jälkeen 5 tunnin unilla tekemään 16 tunnin tuplavuoroa. Isyysloma alkoi tänään, ja kyllä nyt tuntuu että ihan ansaitusti.
Toukokuussa elämä hymyili. Oli kesä, mä olin lomalla, kaikilla oli kivaa. Lenkkeilykin oli lähinnä fiilistelyä, ei suorittamista.
1. toukokuuta Toukokuun alkuun retkeilyä 172 km Kuhankuonolla. Toukokuulle tuosta tulee n.130km. Loistava reissu loistavassa kelissä
24. toukokuuta Toukokuu ei ollut yhtään niin pakko kuin huhtikuu. Nyt oli suorastaan mukavaa ja pyörä kulki kivasti. Ihmeellinen vaikutus tolla auringolla. Kävin kahdesti jätskillä ja kolmesti Foxcompissa (maailman paras pyöräkauppa, jos joku blogin lukija ei vielä ole oppinut. Mä en ole maailman paras pyöräilijä, joten mun tarvii käydä siellä kolmesti yhden lenkin aikana korjaamassa kamoja. Kotiin olisi liian pitkä matka huoltamaan kun välineet on rikki.)
Kesäkuun lenkki ajettiin juhannuspäivänä. Vaimoni oli silloin viimeisillään raskaana, joten juhannus vietettiin kotona odottavissa tunnelmissa. Juhannusyönä tankattiin ja juhannuspäivän aamupäivällä lähdettiin ajamaan. Lenkki vedettiin Mikan kanssa puolittain kimpassa, kun aikataulut eivät osuneet ihan kohdilleen. Mika lähti aikaisemmin ja ajoi 50 kilsaa yksin. Sitten ajettiin 50 kilsaa yhdessä, Mika meni kotiin ja mä ajoin oman 50 kilsaani yksin.
Loppumatkasta tarjoutui tilaisuus auttaa tuntematonta ihmistä, ja sellaista tilaisuuttahan ei koskaan kannata missata, koska siitä seuraava hyvän mielen määrä on loputon. Faceen kirjoitin tapahtumasta näin:
”Päivän hyvä työ: check. Ohitin pyörälenkillä mopoa työntävän nuoren sällin. Pysähdyin kysymään, olisiko hän kaivannut apua. Sanoi, ettei ilman varaosia oikein pysty auttamaan, mutta kysyi olisiko ollut juotavaa tarjota. Osoitin tyhjiä juomapulloja ja pahoittelin etten voinut auttaa. Toivotin tsempit ja jatkoin matkaa. Jonkun matkan päässä bongasin auki olevan Nesteen. Kaarsin pihaan, kävin ostamassa pullon kylmää Pepsiä ja palasin takaisin viemään juoman mopopojalle. Kaverin hämmästyksensekainen ilo oli jotakuinkin priceless. Ehkä parhaiten käytetty kaks euroa ikinä.”
Heinäkuussa ajettiin vahvasti. Eräät suorittivat lähes yli-inhimillisesti. Ihan joka jätkä ei vedä Tahkon 240 kilsaa maaliin asti. Toisilla oli asuntokauppaa, muuttoa ja remonttia kädet täynnä. Mutta silti oli pakko. Meille syntyi pieni tyttö ja mun pitkä lomani päättyi loppukuusta.
2. heinäkuuta Laitetaan nyt tänne pientä raporttia Tahkolta. Tulihan siellä tuo heinäkuun pakkosatku suoritettua. Siis Tahkomtb 240km. Vielä muutama vuosi sitten olisi naurattanut jos joku olisi moista ehdottanut. Viime kesän 180km (sitäkään päivää en vielä edelliskesänä uskonut tulevan, että numerokyltti on oranssi) meni niin hyvin, että tein itselleni varovaisen lupauksen tästä hulluttelusta. Ehtona oli se, että saan treenata koko vuoden ehjänä ja terveenä. Tuo lähes toteutui…
24. heinäkuuta Heinäkuun satku ajettiin hyvillä jaloilla. Tai sitten hyvällä päällä. Monta päivää meinannut polla räjähtää, kun ei ole ehtinyt lenkille. Sitten kun lopulta pääsi, niin kyllä lähti. Ekat 60 km @ 29,8 kmh. Loppumatkasta liikennevalot yms hidasti niin että kokonaiskeskari 28,6 kmh. Kunpa aina kulkis näin.
31. heinäkuuta Okt talon ostamisen jälkeen on vapaa-ajan ongelmat hävinneet. Pakko on kuitenkin pakko ja runsaat pari tuntia jäi armonaikaa. 100 km ja 3:35.
Elokuu. Viimeinen kuukausi. Ohuesti haikeaa kun vuosi on ohi. Etenkin kun pari edellistä kuukautta oli kulkenut niin kivasti. Useimmat taisivat silti olla enemmän tai vähemmän tyytyväisiä, kun projekti saapui päätökseensä. Harrastaminen ja pakko sopivat vähän huonosti yhteen. Toisaalta aika monta pitkistä vähemmän olisi tullut vuoden aikana ajettua ilman tätä, joten sinänsä tämä kyllä kantoi harrastustoimintaa läpi vuoden. Ehkä ensi vuonna kuitenkin ajetaan silloin kun tuntuu hyvältä ja sellaista ajoa kun halutaan. Ja onhan se vähän kyseenalaista, jos pakon nimissä lähdetään flunssaisena vääntämään sataa kilsaa vain siksi että… niin, miksi?
1. elokuuta Kuukausi vaihtui ja taas oli pakko. Teersalossa jätskillä 103km 3h 40min. Oliko se sitten siinä?
29. elokuuta Viimeinen pakkosatku. Aamulla oli vähän kurkku kipeä. En olis muuten lähtenyt ajamaan, mutkun oli pakko. On muuten älykästä lähteä satkuttamaan vuoden tuulisimpana päivänä vähän kipeenä. Voin kertoa, että ohuesti söi miestä, kun muutenkin loppumatkasta alkoi jaksaminen hiipuja, ja vastatuulenpuuskat käytännössä pysäytti pyörän. Ajolaseihin lenteli lehtiä, risuja ja kaikenlaisia oravaa pienempiä eläimiä. 90 kilomeriä sinnittelin kurkkukipuineni ja yskineni jotenkuten, mutta viimeisellä kympillä tuli noutaja. Lopulta oli pakko pysähtyä kymmeneksi minuutiksi keräämään voimia, vaikka kotiin ei ollut kuin kaksi kilsaa. Ei vaan jalat enää pyöriny ja oli todella huono olo. Oikeastaan oli kuitenkin hyvä, että viimeinen pakkosatkulenkki oli näin täyttä paskaa, missä mikään ei mennyt putkeen. Parit kesälenkit kulki niin kivasti, että ajatuksissani hourailin jo että pitäisikö vetää toinenkin vuosi putkeen. Ei vittu ikinä. Seuraavana vuonna ajan vain maastoa.
31. elokuuta Elämäni viimeinen pakkosatku tuli kärsittyä tänään. Takana 4 viikon remonttiputki, 8-12 tunnin päivillä, eikä 2-pyöräiseen ole tänä aikana tullut koskettua. Jokaista paikkaa särki aamulla kun nousi. Satku on kuitenkin satku, eli huippukeskarilla 24 km/h tuli kihnattua tämäkin homma loppuun. Ei ollut enää urheilusuorituksesta kyse, vaan enemmänkin kärsimysnäytelmästä retkivauhdilla. Toivottavasti jaksaa vielä joskus ajaa tämän jälkeenkin, ilma oli sentään hyvä tänään.
Toveri AK onnistui tiivistämään vuoden aika osuvasti.
”Onnittelut kaikille vuoden pakkosatkut sitkuttaneille. Ootte te vaan tyhmiä.”
Kiitos jätkät tästä, oli hianoo (etenkin nyt kun se on ohi). Ei teilläkään kyllä kaikki muumit laaksossa ole. Siksi olenkin suunnattoman iloinen siitä että ollaan kavereita. Voidaan etsiä niitä muumeja yhdessä.
