Hauskuus alkaa

neljästä tuumasta

Tervetuloa

Sivusto alkoi innostuksesta fatbikeihin ja niiden tekniikkaan. Nyt niiden selvästi yleistyttyä, olen kääntämässä tämän enemmän omaksi blogi-tyyppiseksi alustaksi, unohtamatta kuitenkaan läskeilyä.

Jatkossa tulee tarinaa olemaan myös vähän muustakin kuin pyöristä.
Tällä hetkellä meillä retkeillään lasten kanssa pyörillä ja ilman, joten niistä kokemuksista varmasti koitetaan kirjoitella.

Fatbikeja löytyy edelleen tallista ja itselläni jo 7. erillainen menossa.
Jos jotain kysyttävää / kommentoitavaa laita meiliä:

fbf@fat-bike.fi
Samu / Fat-Bike.fi

Talviretkeily fatbikella

Tätä kirjoittaessani talvi on vielä pelkkä toive Etelä-Suomessa, vaikka ajankohta on tammikuun alku. Ulkona on pimeää melkein ympäri vuorokauden, lämpötila plussalla ja maastossa makaavat kuukausien kerääntyneet vesisateet. Kaipuu talveen on vahva, mutta vielä joutuu tyytymään muistoihin ja uusien retkien suunnitteluun.

Fatbike on erinomainen maastoretkipyörä sekä talvella että kesällä. Oma fatbike-tarina alkoi syksyllä 2010, kun hankin ensimmäisen fatbiken. Olin silloin jo palannut retkeilyharrastukseen muutaman pikkulapsivuoden jälkeen, tällä kertaa pyörällä. Saman vuoden alussa alussa olin todennut nähdyttyäni Greenmanin Pugsleytä sen olevan kiinnostava peli, mutta ettei minulla olisi sellaiselle käyttöä. Olin väärässä.

Minun ensimmäinen fatbikeni oli Surly Pugsley. Silloin oli tallissa vielä nopea ja kevyt 29-täysjoustopyörä, jolla oli tarkoitus ajaa lyhyemmät ja nopeammat maastolenkit, joten rakensin Pugsleyn retkikuntakelpoiseksi panssarivaunuksi. Tarakka edessä ja takana sekä Alfine-napa nostivat painon korkeaksi, mutta se toimi käyttötarkoitukseen erittäin hyvin.

Pugsley

Jossain Teilillä.

Lue lisää

Uudenvuodenaaton läskilenkki

Etelä-Suomen talvi näyttää tänä vuonna olevan lämmin ja vetinen. Uudenvuodenaaton kunniaksi lähdettiin Mikan kanssa kesähenkiselle läskilenkille. Nautittiin Rivieran lämpimistä vesistä ja ajettiin muutamassa suossa. Lisäksi tietysti korjattiin Seijan ja muiden hirmuisten myrskyjen jälkiä, kuten on tehty jo koko syksyn ajan.

 

Kokoontaittuva retkisaha on ollut tänä syksynä poluilla viihtyvän paras kaveri.

IMG_2894

 

Paikoitellen oli vähän pehmeää.

IMG_2898

 

Lue lisää

Toinen fatti – Salsa Beargrease

Surlyn Pugsley oli myyty uuteen kotiin, oli aika laittaa toinen fatbike – projekti aluilleen. Paikallisesta liikkeestä Turun Foxcompista laitettiin tilaukseen uusi Salsa Beargrease josta ei paljon tietoa vielä ollut.

Huhut kertoivat sen olevan todella kevyt ja ajotuntumaltaan lähempänä 29″ maastopyörää kuin fatbikeä. Nämä huhut riittivät ostopäätöksen tekoon, lisäksi vaimolla oleva Salsan Mukluk vain vahvisti uskoa hyvään valintaan.

Runkoa ruvettiin odottelemaan, oli aika valikoida ja suunnitella muu kokoonpano. Vanteet oli helppo valita Surlyn Rolling Daryleiksi, mutta väriksi tuli yllättävä oranssi. Sitä moni ihmetteli, mutta itsellä oli vahva usko niiden sopimiseen Beargeasen musta/siniseen -runkoon.

vanteet

Lue lisää

shamuswave @ Instagram

Connection error. Connection fail between instagram and your server. Please try again
#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2021