Kaverini Toni Lund treenaa parhaillaan arktiseen Alaskassa ajattavaan Iditarod Trail Invitational -kilpailuun. Kyseessä on epäilemättä yksi maailman vaativimmista urheilukilpailuista. Pitkä, useamman päivän matka yhdistettynä Alaskan talvisiin olosuhteisiin pistää koetukselle sekä ruumiilliset että henkiset voimavarat. Kilpailun lähestyessä Toni mainitsi eräänä päivänä ohimennen, että aikoo ajaa viikonloppuna todella pitkän treenin ja nukkua ajamisen välillä jollain seudun laavuista, jatkaakseen ajamista aikaisin aamulla. Ilmeisesti jonkinlainen kollektiivinen ulkoilupatoutuma odotti purkautumistaan, sillä Peter ilmoitti että voisi lähteä myöskin ajelulle ja tulla Tonin kanssa laavulle yöksi. Minäkin päätin lähteä. Ja sitten nousi Jarkonkin käsi pystyyn. Ja sitten porukkaan liittyivät vielä Mika ja Juha. Tyhjästä ilman mitään ennakkosuunnitelmia meitä olikin yhtäkkiä kuusi miestä lähdössä ulkoilemaan ja laavulle iltaa istumaan. Kohteeksi päätimme Lakjärven laavun Kurjenrahkan kansallispuistossa.
Sekalainen seurakuntamme lähestyi illan retkikohdetta kuka mistäkin päin ja milläkin välineellä. Peter tuli hiihtäen lumisten soiden yli, Jarkko ja Juha kotoansa pyörillä ja Toni ties minkä lenkin kautta. Minä ja Mika lähdimme kahdestaan polkemaan kohti Kurjenrahkaa noin klo 19 perjantai-iltana.
Lokakuu käy kohti loppuaan, ja yksi vuoden mielenkiintoisimmista tapahtumista lähestyy vääjäämättä. Mammuttimarssi on ollut MTB-Turun epämääräistä epäpyöräilyä harrastavan alajaoksen ohjelmassa jo muutamana vuotena. Kavereiden tarinoista päätellen kyseessä on todella tyhmä tapahtuma, ja koska olen aina jotenkin tuntenut viehätystä kaikkea tyhmää kohtaan, aioin tänä vuonna lähteä mukaan. Lyhyesti sanottuna kyseessä on 24 tuntia kestävä jalkaisin tai fillarilla suoritettava suunnistusseikkailu. Järjestäjä ilmoittaa lähtöpaikan ja -ajan sekä antaa rastipisteiden koordinaatit. Osallistujan omalle vastuulle jää sopivan karttamateriaalin hankinta ja optimaalisen reitin suunnittelu. Sarjoja on useita 42 km Maratonista 170 km Mahottomaan. Me lähdimme pisimpään mahdolliseen sarjaan polkupyöräilemään. Reittien pituudet ovat teoreettisia ja perustuvat likimain lyhimpään mahdolliseen järkevään reittiin jalkaisin liikuttaessa. Tiesimme jo etukäteen, että pyöräillen todellinen matka tulee olemaan todennäköisesti yli 200 km.
Mielissämme oli jo pitkään itänyt ajatus läskipyörän päivittämisestä tubelessiksi. Jos joku ei tiedä, tubeless tarkoittaa sisärenkaatonta rengasta. Eli ulkorengas asennetaan suoraan vanteelle ilman sisärengasta. Yleensä asennus viimeistellään käyttämällä renkaan sisällä tiivistys- ja paikkauslitkua, joka tukkii mahdolliset ilmaa tihkuvat vuodot ja jopa paikkaa pienet reiät itsestään. Usein tubelessilla haetaan painonsäästöä ja kevyempää rullaavuutta, mutta myös paikkauslitkun mahdollistamaa renkaan puhkeamattomuutta. Painoa tällä meidän konversiolla tuskin säästettäisiin, mutta lähinnä tubelessissa kiinnosti renkaiden puhkeamattomuus. Erityisesti Mikalla on ollut tänä kesänä uskomattoman huono tuuri takarenkaansa kanssa. Olen jo mennyt laskuissa sekaisin, kuinka monta rengasrikkoa mies on tämän kalenterivuoden aikana kärsinyt. Näin ollen otimme koekappaleiksi työn alle Mikan läskikiekot. Siis ne samat kiekot, joiden Rolling Darryl -vanteet tämän blogin aiemmassa osassa porattiin Unholysta Holyksi. Porauksen yhteydessä jesarista askarrellut kaksiväriset vannenauhat olivat edelleen priimakunnossa, joten ne jätettiin sen kummempia ihmettelemättä vanteeseen kiinni.
Tubelessin toteutustavaksi valitsimme internet-tutkimuksen perusteella ghetto-tubeleksen, koska se vaikutti luotettavimmalta metodilta. Erinäköisiä teippiviritelmiä sun muita vaihtoehtoja olisi voinut ruveta kokeilemaan, jos olisi halunnut viilata grammoja, mutta tämän projektin olennaisin päämäärä oli varmatoimisuus ja huolettomuus. Siksi ghetto. Jos joku ei tiedä, ghetto-tubeless tarkoittaa lyhyesti sitä, että vanteen ja renkaan väliin asennetaan halkaistu sisärengas, joka takaa melko varman ja tiiviin kontaktin vanteen ja renkaan välille. Tästä syystä painonsäästö jää minimaaliseksi tai sitä ei saavuteta lainkaan, koska asennukseen kuuluu sisärengas, joskin auki leikattuna.
Käytettävältä sisärenkaalta edellytetään kahta olennaista asiaa: sen pitää olla halkaisijaltaan pienempi kuin vanne istuakseen vanteella tiukasti, ja lisäksi melko leveä yltääkseen riittävästi leveän läskivanteen reunojen yli. Tätä projektia oli pohdittu jo aikaisesta keväästä lähtien, ja olimme jo ehtineet todeta, ettei moista sisärengasta löydy ihan noin vaan. Maailman parhaasta pyöräkaupasta, eli Turun Foxcompista, löysimme tarkoitukseen soveltuvia Q-Tubesin sisärenkaita. Q-Tubesin sisureissa on irroitettavalla sielulla varustetut Presta-venttiilit, ja sisurin koko on 24 x 2.4 – 2.75. Irroitettava sielu on tärkeä tiivistyslitkun lisäämistä varten, ja sisurin leveys on riittävä. 24-tuumaiselle vanteelle tarkoitettu sisuri istuu riittävän tiiviisti 26-tuumaisen läskivanteen päällä. Jotkut ovat käyttäneet 20-tuumaisia sisureita, jotka ilmeisesti toimivat yhtä lailla.
Connection error. Connection fail between instagram and your server. Please try again
#fatbikefinland
Fat-Bike.fi
Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.
Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.
- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja
Ota yhteyttä!
fbf@fat-bike.fi
Ota yhteyttä:
Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. We use cookies on this website. Hyväksy