Kirjoittaja arkisto

Fatbike v1.0

Näin ensimmäisen fatbiken oikeassa elämässä tammikuussa 2010. Greenmanin violetti Pugsley näytti kiinnostavalta, mutta silloin pidimme sitä lähinnä tyhmäpyöränä. Saman vuoden aikana kiinnostus rupesi kuitenkin hiukan heräämään, kun näki internetissä mitä isot pojat Amerikassa tekivät fatbikejen kanssa. Loppukesällä 2010 Salsa julkisti Muklukin, joka oli hyvin järkevän näköinen ja hintainen pyörä. Kävin pyöräkaupassa. Foxcompin Tommi oli realistinen ja totesi ettei sitä pysty saamaan Suomeen järkevässä ajassa. Tilalle hän tarjosi Surly Pugsleyn ja sellainen meni sitten tilaukseen elokuun lopussa.

Pugsley

Fatbike v1.0: Surly Pugsley

Lue lisää

Talviretkeily fatbikella

Tätä kirjoittaessani talvi on vielä pelkkä toive Etelä-Suomessa, vaikka ajankohta on tammikuun alku. Ulkona on pimeää melkein ympäri vuorokauden, lämpötila plussalla ja maastossa makaavat kuukausien kerääntyneet vesisateet. Kaipuu talveen on vahva, mutta vielä joutuu tyytymään muistoihin ja uusien retkien suunnitteluun.

Fatbike on erinomainen maastoretkipyörä sekä talvella että kesällä. Oma fatbike-tarina alkoi syksyllä 2010, kun hankin ensimmäisen fatbiken. Olin silloin jo palannut retkeilyharrastukseen muutaman pikkulapsivuoden jälkeen, tällä kertaa pyörällä. Saman vuoden alussa alussa olin todennut nähdyttyäni Greenmanin Pugsleytä sen olevan kiinnostava peli, mutta ettei minulla olisi sellaiselle käyttöä. Olin väärässä.

Minun ensimmäinen fatbikeni oli Surly Pugsley. Silloin oli tallissa vielä nopea ja kevyt 29-täysjoustopyörä, jolla oli tarkoitus ajaa lyhyemmät ja nopeammat maastolenkit, joten rakensin Pugsleyn retkikuntakelpoiseksi panssarivaunuksi. Tarakka edessä ja takana sekä Alfine-napa nostivat painon korkeaksi, mutta se toimi käyttötarkoitukseen erittäin hyvin.

Pugsley

Jossain Teilillä.

Lue lisää

shamuswave @ Instagram

Connection error. Connection fail between instagram and your server. Please try again
#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2021