Vajosuon Kalja-ajelu 2015
MTB-Turun epävirallinen suojaos on jo kuuden vuoden ajan ajanut loppusyksystä Turun pohjoispuolella sijaitsevaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Itse olen ollut mukana kerran vuonna 2013. Retken peruskaavaan on kuulunut muutama tunti maastopyöräilyä Kurjenrahkan teknisesti haastavilla poluilla, yöpyminen laavulla, muutama olut, ja seuraavana päivänä taas muutama tunti ajelua. Tänä vuonna retken primus motorina toiminut Juha Jokila vetikin ässän hihasta. Kalja-ajelu on rattoisasta nimestään huolimatta ollut aina erittäin vaativa ajelu, joka on kysynyt osallistujilta niin fysiikkaa, pyöränkäsittelytaitoa kuin paskojen olosuhteiden sietokykyäkin. Tänä vuonna ajettaisiin vielä reilusti kovennettu versio. Juha nimittäin ilmoitti, että tällä kertaa lähdetään Raisiosta, Kerttulan urheilukeskuksesta, ja ajetaan Suokullan retkeilyreittiä seuraillen Kurjenrahkalle. Kyseisen reitin entuudestaan tuntien tiesin, että siitä tulee pitkä ja raskas retki.
Lauantaina kokoonnuimme Kerttulaan klo 12. Paikalla ei näkynyt yhtään ”oikeaa” maastopyörää, vaan viisi läskipyörää ja kaksi 29er sinkulaa. Juha oli arvioinut ajon Kurjenrahkalle ja Töykkälän laavulle kestävän 6-8 tuntia.
Reitti kulki alkumatkan tutuissa maastoissa Kullaanvuoren kautta.
(Seuraavat kolme kuvaa: Peter Nylund)
Matkan taittuessa reittiä ensi kertaa ajavillekin alkoi valkenemaan, miksi noin 50 kilometrin matkaan oli arvioitu tuhraantuvan 6-8 tuntia. Ajo oli paikoin todella teknistä, ja pyörän päältä joutui jalkautumaan jatkuvasti milloin mistäkin syystä.
(Kuva alla: Pasi Päiviö)
Reitin sillat ja muut rakenteet on ikävä kyllä päästetty pahasti rapistumaan. Retkeilyvarustein lastattu fillari painaa helposti 25-35 kiloa. Mukavahan sitä on kanniskella ympäriinsä tai tempoa ojanseinämiä ylös kerta toisensa jälkeen.
Välillä saatiin nauttia ihan ajamisestakin. Ainakin, jos limaisen liukkailla pitkospuilla tasapainoilua voi kutsua ajamiseksi.
Ennen Rehtsuota pysähdyttiin tauolle. Jotkut tyytyivät lepäilemään, valokuvaamaan ja syöpöttelemään pikkupurtavaa, toiset pistivät lounaan keittymään.
Tauon aikana oli aikaa ihmetellä, millaisella kalustolla kaverit olivat liikkeellä ja millaisia varusteiden pakkausratkaisuja oli keksitty.
Meitsin oma Salsa Mukluk.
Mikan Mukluk.
Peterin uusi XXL:n house brand markettiläski, White 3Fat Pro.
Juhan 907. Juha oli ainoana liikkeellä perinteisellä ”kaikki varusteet repussa” meiningillä, kaikilla muilla oli mahdollisimman suuri osa varusteista pakattu pyörään. Molemmilla vaihtoehdoilla on puolensa. Useimpien mielestä iso reppu selässä on ikävä ajaa. Juha kuitenkin selvisi raskaista pyöränkanto- ja tunkkausosuuksista helpommalla, kun pyörässä ei ollut ylimääräistä painoa.
Tonin 907.
Ja sitten oli pari tuollaista ohutrenkaista vaihteetonta pyörää.
Tauon jälkeen matka jatkui Rehtsuon yli. Ai että mä niin rakastan sitä paikkaa.
Rehtsuon jälkeen kohdalle osui pieni sadekuuro. Pieni sadekuuro ei haittaa. (Kuva: Peter Nylund)
Reitillä oli suoritettu hakkuita. Polku oli hävinnyt jonnekin. Päätettiin rämpiä metsäkoneen jälkeä pitkin lähimmälle tielle, josta päästäisiin takaisin retkeilyreitille. Aika paskaista touhua.
(Kuva alla: Juha Jokila)
Illan alkaessa hämärtää pistettiin ajovalot päälle. (Kuva: Juha Jokila)
Pimeän langetessa matkalaisten ylle niin teki myös vesisade. Tällä kertaa voimakkaampana kuin aiemmin.
Pimeässä ja vesisateessa tultiin toiselle hakkuualueelle, ja taas oli reitti hukassa kun metsäkone oli jyrännyt kaikki polut.
Mut ei se haittaa hei!
Löytyihän se reittikin sieltä. Se oli mutainen ja savinen. Tämän tunkkauksen jälkeen kenkää sai tovin potkia polkimeen, ennen kuin lukko napsahti kiinni.
Pimenevässä illassa letkamme jatkoi matkantekoaan.
Välillä tunkattiin mäkiä ylös.
Välillä vedettiin henkeä.
Ja se mikä tulee ylös, menee myös alas!
Kalustorikko 1: Salsa Anything Cagen kiinnikkeet antoivat periksi. Haarukassa näkyy murtuneet kiinnikkeet. Tämä oli siis se ensimmäisen sukupolven AC, joka oli oikeasti huono. Kiinnikkeet ovat kahden millin paksuista alumiinia. Nykyinen vahvistettu versio on varmasti parempi, ja Anything Cage HD lienee vielä sitäkin parempi. HD-versio saattaa olla ostoslistalla jossain vaiheessa. Puntaroin vielä vaihtoehtoja. Etutarakka kiinnostaisi myös.
Juha ja Toni tutkimassa reittivaihtoehtoja.
Laavun jo lähestyessä tarjoiltiin meille vielä yksi yllätys. Reitti kulkee (tai on kulkenut) kahden pellon välissä kulkevaa tietä pitkin. Yllätyksemme oli kohtalainen, kun huomasimme, että paikalla oli kahden pienemmän pellon sijasta yksi valtava pelto, eikä tiestä näkynyt jälkeäkään. Tai oikeastaan tarkemmin katsottuna näkyi jälkiä, tai jämiä. Saven ja mullan seassa näkyi hiekkaa siinä kohtaa, missä tie oli ennen kulkenut. Maajussi oli vetäissyt auralla tien olemattomiin samalla kun oli kyntänyt pellot. Kynnöspeltotunkkaus on aina parhautta.
Lopulta, ajettuamme, tunkattuamme ja kannettuamme pyöriä reilut 8 tuntia ja 50 kilometriä, saavuimme Töykkälän laavulle. Ruokahalu oli joka äijällä melkoinen. Eikä se olutkaan suussa pahalta maistunut. Tarinaa iskettiin pitkälle yöhön, kunnes joskus yhden-kahden aikoihin käytiin nukkumaan. (Kuvat: Peter Nylund)
Muutamat nukkuivat bivipusseissaan taivasalla, jotkut laavussa.
Aamulla herättiin pitkästä illasta huolimatta hyvissä ajoin ja syötiin tuhti aamiainen. Liikkeelle taidettiin päästä noin klo 10. Upeampaa keliä ei olisi voinut toivoa.
Sunnuntaina oli tarkoitus ajaa Kurjenrahkan maastoissa jonkinlainen lenkki ja sitten polkea enimmäkseen teitä pitkin kohti kotia.
Ehdittyämme ajaa vasta pari kilometriä, onnistuin raapaisemaan yhteen kiveen auki sekä etu- että takarenkaan. Takarenkaasta suihkusi tiivistyslitkut ulos valkoisena pilvenä. Ei hyvä. Eturenkaan vauriot olivat sen verran lieviä, että toivoimme litkun tiivistävän pienehkön vuodon. Näin myös tapahtui. Mutta takarengas oli aika synkkä näky. (Kuvat: Peter Nylund)
Takarenkaassa oli noin 4 cm viilto. Pasi yritti ensin ommella sen umpeen, ja toivoimme, että vuoto tiivistyisi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Rengas tyhjeni 15 metrin ajon jälkeen. Ei siinä muu auttanut kuin asentaa sisäkumi. Oletteko muuten koskaan purkaneet ghetto-tubeless-viritelmää? Istuu muuten todella tiukassa ulkorengas siinä halkaistussa sisurissa! Se oli kuin liimattu. Meillä meni lähes yhtä kauan repiä rengas irti kuin mitä meni uuden asentamiseen ja pumppaamiseen. (Kuvat: Peter Nylund)
Renkaan korjaamisen jälkeen minä, Mika ja Peter koukkasimme muutaman kilometrin päässä pois metsästä ja jatkoimme matkaa kotiin päin tietä pitkin. Oltiin väsyneitä, mutta ah niin tyytyväisiä. Olihan taas hianoo olla reissussa!
