Uudenvuodenaaton läskilenkki

Etelä-Suomen talvi näyttää tänä vuonna olevan lämmin ja vetinen. Uudenvuodenaaton kunniaksi lähdettiin Mikan kanssa kesähenkiselle läskilenkille. Nautittiin Rivieran lämpimistä vesistä ja ajettiin muutamassa suossa. Lisäksi tietysti korjattiin Seijan ja muiden hirmuisten myrskyjen jälkiä, kuten on tehty jo koko syksyn ajan.

 

Kokoontaittuva retkisaha on ollut tänä syksynä poluilla viihtyvän paras kaveri.

IMG_2894

 

Paikoitellen oli vähän pehmeää.

IMG_2898

 

Trial-este keskellä metsää.

Kuvaaja: Mika Lempinen

IMG_2917

 

Upottaako se vai eikö se upota…?

IMG_2926

 

Käytiin saaressa evästauolla. Ajamalla.

Kuvaaja: Mika Lempinen

IMG_2953

 

Jännästi pikimusta ja maitokahvinvalkea vesi valuivat eri uomista yhteen.

IMG_2939

 

Lenkin jälkeen ei voi kuin todeta, että olihan hauskaa! Lumeton talvi, märät maastot, jatkuvat sateet ja lyhyt valoisa aika ovat omiaan viemään viimeisetkin halut nousta sohvalta ja lähteä ulos. Sopivalla annoksella tyhmyyttä ja huumoria aikuinenkin voi kuitenkin löytää sisäisen lapsensa metsäpoluilta. Menkää metsään ja polkekaa sitä pyörää!

 

Ai niin, miten siinä metsätrialissa kävi? En löytänyt sisäistä dannymacaskilliani vielä tällä kertaa.

IMG_2920

#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2018