Rikoin Muklukin

Olipa kerran viikonloppu, jota oli hartaasti odotettu. Viikonloppu, jona lähdettiin kavereiden kanssa retkelle uusiin upeisiin maastoihin. Matkustettiin lähes 400 kilometrin päähän Kuortaneelle paikallisen fatbikehenkilön kestittäväksi, ja sieltä Arpaisten upealle retkeilyalueelle. Ja voi pojat, kyllä oli varsinaissuomalaisiin kivikko-juurakko-ränneihin tottunut maastopyöräilijä ihmeissään. Silmänkantamattomiin leveää neulasbaanaa, joka kulki upeassa kumpuilevassa maastossa soita ja lampia halkovien harjujen päällä.

 

(Tarinassa esiintyvistä hienoista valokuvista kiitos Eero Pirhonen. Huonot valokuvat meitsin ottamia.)

eero2

2016-10-08-1254

 

400 kilometriä oli pitkä matka, mutta kyllä kannatti tulla! Oli aika hyvä flow ja pössis ja maisematkin kohdallaan.

 

Olihan siinä ehditty ajaa jo melkein kilometri, kun polun oikeassa reunassa oli yksinäinen iso kivi. Kiviä ei polulla muutoin juurikaan näkynyt, kuten kuvista voi todeta. No minä kiveä väistämään siitä polun vasemmasta reunasta, vähän kanervien päältä. Valitettavasti kanervanoksien alla piileskeli vanha kannonjämä. Minä siitä kannosta komeasti tangon yli mättääseen ja pyörä perässä volttia heittäen. Ilmautuessani pyörän päältä oli sellainen hassu olo, että olipa pehmeä OTB. Yleensä nytkähtää paljon ikävämmin, kun vauhti loppuu yllättäen kuin seinään. No, keräiltyäni itseni maasta totesin että vammoja ei tullut, joten matka jatkukoon. Mutta mitäs himputtia, eturengas hankaa rungon alaputkessa kiinni olevaa roiskeläppää. Ehkä lokasuoja meni jotenkin rikki? Roiskeläppä irti ja matka jatkukoon. Mutta mitäs himputtia, kampi osuu eturenkaaseen?!?

 

Sitä pikkuhiljaa hiipivää tunnetta, kun alat tajuta, että kaikki ei nyt taida olla ihan kunnossa…

2016-10-08-1238

2016-10-08-1239

 

Lievästi ehkä vitutteli kun tilanne hahmottui. Haarukka oli vääntynyt ihan mutkalle, eturengas melkein kiinni alaputkessa. Kammen pää otti kiinni renkaaseen, kengän kärki meni kymmenen senttiä renkaan ohi. Ei tällaisella voi ajaa. Ei mikään ihme että OTB oli tuntunut pehmeältä, kun pyörä oli joustanut näin paljon. Kiva että oli matkustettu tänne asti rikkomaan pyörä ekalle kilometrille.

 

Epäonninen läski työntää epäonnista läskiä muun porukan luo.

eero1

 

Tuijotettiin pyörää porukalla hetki sekalaisen epäuskon vallassa ja oltiin että mitäs nyt. Ei näin alkuunsa millään viitsisi retkeä keskeyttää. No minä sitten keksin, että voiskohan tällä ajaa, jos kääntäis haarukan takaperin. Työkalut esiin ja toteuttamaan. Stemmi auki ja haarukka ympäri. Kyllä tuli hyvä! Extra-loivakeulainen läski oli jopa hyvän tuntuinen. Jos ei olis tiennyt, että haarukka on vahingoittunut, tällainen keula olisi tuonut valtavasti lisää vakautta ja varmuutta vauhdikkaisiin teknisiin pätkiin. Uusi runkogeometria olisi todellakin houkutellut pommittamaan, mutta tyydyin kihnuttamaan. Kovemmassa vauhdissa katkeava haarukka ei olisi ollut naurun asia. Tämä kokeilu kyllä herätti sellaisen kipinän, että tekisi mieli koeajaa joku vähän aggressiivisempi läskipyörä.

2016-10-08-1246

 

Vaikka pyörällä ei uskaltanut enää päästellä kovaa, saatiin retki kuitenkin ajettua loppuun. Tässä vielä yksi kuva upealta suoharjulta.

2016-10-08-1250

 

Reissulta kotiuduttuani raahasin ontuvan Muklukkini lähikauppaan eli maailman parhaaseen pyöräkauppaan Foxcompiin. Taaskaan ei tarvinnut pettyä. Uusi keula löytyi suoraan hyllystä, joten jätin Muklukin sinne hoitoon. Lupasivat seuraavaksi päiväksi, ja jo parin tunnin päästä tuli viesti että pyörän saapi tulla hakemaan.

 

Vuoden 2011 sinistä keulaa ei tietystikään saanut, joten oli tyytyminen mustaan keulaan. Eipä tuo nyt pahasti päätään tuossa poraa, ei oikeastaan häiritse ollenkaan kaikkien muiden mustien osien seassa.

img_5152

#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2016