Loukkaantuminen

Harrastaminen ei ole aina pelkkää riemua. Tällä kertaa sattui vähän pahemmin.

 

Lähdin ajelemaan työvuoron jälkeen Turusta kohti Maskua ja kotia myöhään illalla. Olin sinä päivänä liikkeellä Muklukilla, joten oli ihan luontevaa valita reitti, joka kiertelee pyöräteiden lisäksi hiekkateitä ja vähän polunpätkääkin. Ehdin ajella ja nautiskella yön pimeydestä ja hiljaisuudesta usean kilometrin verran. Vähän ennen matkan puoliväliä, puolenyön aikaan, Haunisten kohdalla kulkevalla polulla se sitten tapahtui. Olemattomasta vauhdista, lähes pysähdyksistä, jotenkin horjahdin ja kaaduin. Muuten ei olisi varmasti käynyt yhtään mitään, mutta juuri siinä kohtaa rinne vietti alaspäin ja putosin noin 1,5 metriä selälleni maahan. Perseeni laskeutuessa maankamaraan Muklukki laskeutui ilmeisesti stemcap edellä oikeaan poskeeni pudottuaan perässäni alas. Posken lisäksi pyörä kolhaisi myös suutani.

2015-05-07-239

Makasin jonkin aikaa fillarin alla puiden välissä pää alarinteeseen päin. Luulen että vain sekunteja, mutta varma en ole. Päässä kohisi, vasenta olkapäätä särki jumalattomasti, vasenta kättä ei pystynyt liikuttamaan lainkaan ja kasvot olivat täysin turtana niihin kohdistuneen iskun voimasta. Kampesin fillarin pois päältäni oikealla kädellä ja punnersin itseni varovasti pystyyn. Sijoiltaan mennyt olkapää muljahti paikoilleen vääntäessäni itseäni ylös vaikeasta asennosta. Kipu räjähti salamana ruumiini läpi. Olo kuitenkin helpottui heti hieman, sillä pahin olkapäästä säteillyt kipu heikkeni ja kättä pystyi jotenkuten liikuttamaan.

 

Päästyäni jaloilleni  olo oli jonkin verran sekava. Totesin ajovalon rikkoutuneen, joten olin yksin pimeässä metsässä punaisen takavalon varassa. Hyvä että oli takavalo mukana. Nojailin puuhun ja vedin vähän aikaa happea samalla tunnustellen, onko tajunnan taso suunnilleen normaali, onko muita vammoja ja mikä on yleinen toimintakyky. Tulin siihen tulokseen, että muuten kaikki lienee mitenkuten ok,  mutta olkapää on pahassa jamassa ja kasvojen tilanne oli epävarma. Tunsin, että kasvoihin oli osunut lujaa ja ainut tunne kasvoissa oli turta kihelmöinti joka puolella. Otin kännykän Muklukin runkolaukusta ja otin kuvan itsestäni nähdäkseni kuinka pahasti oli käynyt. Lopputulos on tuossa yläpuolella. Helpotti, kun ei näyttänyt niin pahalta miltä tuntui.  Olo oli sillä hetkellä melkoisen hakattu, mikä ehkä näkyy ilmeestäkin.

 

Aloin miettiä, miten täältä pääsee pois. Yksikätisenä ilman valoa en pystynyt ajamaan polulla. Toisaalta ei keskelle metsää pääse kukaan auttamaankaan. Totesin, että pakko varmaan koittaa saada tunkattua pyörä lähimmän tien varteen ja koittaa ajaa varovasti kotiin. Tai ainakin tien varteen voi soittaa taksin, jos ei ajamisesta tule mitään. Soitin vaimolle kotiin, että menee vähän pidempään. Unilta herätetyn vaimon äänensävy oli jotenkin jännä, kun kerroin mitä oli tapahtunut… Kiinnitin takavalon ohjaustankoon, että näin edes hieman mihin astuin. Muklukin roudaaminen jalkaisin metsästä yksikätisenä oli sekin melkoinen homma. Lisäksi meinasin lähteä ensin takaisin tulosuuntaani, mutta tajusin onneksi parinkymmenen metrin päässä, että jatkamalla eteenpäin lähin soratie on paljon lähempänä. Vaikka ajatuksenjuoksu oli ehkä aavistuksen sekavaa, oli joku hoksotin näköjään vielä paikallaan.

 

Pääsin tielle ja lähdin polkemaan. Kotiin oli kymmenisen kilometriä. Rullailin matkan rauhallisesti yhdellä kädellä ajaen. Kotiin päästyäni soitin TYKSiin ja kerroin mitä oli tapahtunut. Sanoivat että olisi paras tulla heti käymään päivystyksessä. Ennen lähtöä vaihdoin kuivat vaatteet, pesin kasvot ja ajoin viikset pois. Naamaan ja naamakarvoihin oli valunut ja kuivunut matkan aikana niin paljon verta, että oli mahdotonta nähdä, missä on haava ja missä vain veriroiskeita tai -valumia. TYKSiin lähdin autolla. Onneksi autossamme on automaattivaihteet, joten pystyin ajamaan pelkällä oikealla kädellä. (Vaimo kertoi myöhemmin jännittäneensä sängyssä, etten vaan aio lähteä pyörällä.)

 

TYKSissä lääkäri tarkasti, että olen päällisin puolin kunnossa ja kirjasi vammat. Olkapään ja naaman lisäksi pienempää ruhjetta ja mustelmaa oli ainakin sääressä, polvessa, pakarassa ja hartiassa. Lisäksi päästä otettiin TT-kuva ja olkapäästä röntgen. Kuvien lausunnoissa menisi kuulemma useampi tunti, joten sovittiin, että lähden kotiin nukkumaan ja soitellaan tuloksista seuraavana päivänä. Aamulla minulle kerrottiin puhelimessa, että olkapään röntgenissä näkyi olkanivelen kuopan reunassa pieni pykälä, joka saattaa olla murtuma. Varmasti nyt otetun kuvan perusteella asiaa ei kuitenkaan pystynyt toteamaan. Saman päivän aikana hakeuduin työterveyshuoltoon jatkotutkimuksiin. Työterveyslääkäri passitti minut sekä hammaslääkärille että korva-nenä-kurkku-lääkärille kasvojen ja suun alueen vammojen takia. Vaikka ulospäin näkyviä vammoja suun alueelle ei pientä punoitusta lukuun ottamatta jäänyt, oli ohjaustanko (tai jokin) iskenyt suuhun sen verran, että hampaat olivat lävistäneet alahuulen sisäpinnan. Lisäksi kävin ortopedin luona, joka määräsi minut ja olkapääni magneettikuvaan. Sain kantositeen kannattelemaan olkapäätä ja paremmat kipulääkkeet. Kiitos lääkityksen, kotiin päästyäni olo alkoi olla jo parempi. Väsytti kyllä hitosti, kun koko edellinen yö oli mennyt TYKSissä.

IMG_1300

 

Kaiken kaikkieen minusta otettiin neljät eri kuvat. Pään TT ja olkapään rtg TYKSissä sekä kasvojen rtg ja olkapään magneetti työterveysasemalla. Magneettikuvaus oli pari päivää sitten ja sain eilen lääkäriltä tuomion. Uutiset olivat sinänsä synkkiä, että leikkuriin tästä joudutaan. Tämän kesän urheilut taitaa nyt olla urheiltu. Ei lähdetä Tahkolle ajamaan 180 kilsaa eikä varmaan Syötteellekään. Myllyn pyöräily elokuun lopussa? Ehkä, ehkä ei. Asian valoisana puolena toisaalta on se, että vamma on korjattavissa. Tulee se kesä ensi vuonnakin.

MG lausunto OTE 19.5.2015

Yläpuolella on ote magneettikuvauksen lausunnosta. Sairaanhoitajakaverini suomensi sen lyhyesti ja ytimekkäästi ”olkapää päin helvettiä.” Se on melkolailla tyhjentävästi todettu, mutta yritän avata lääkärislangia hieman. Se vähä mitä ortopedin puheista luulen ymmärtäneeni, niin olkapään etukapseli on kokonaan irti ja se on irrotessaan repinyt palan luuta mukanaan olkanivelen kuopan reunasta. Kyseinen luunpala on vinksinvonksin jossain siellä olkapäässä eikä näin ollen tule luutumaan kiinni ilman toimenpiteitä. 360 asteen repeämä kuulosta aina lupaavalta, vaikkei ihan tarkalleen itse ymmärtäisi mikä siellä on repeytynyt. Lisäksi sitä sun tätä pientä kolhua siellä täällä.

 

Palannen asiaan leikkauksen jälkeen höpisemään fiiliksiä ja juttuja kuntoutumisesta. Leikkaus järjestyi yllättäen jo muutaman päivän päähän. Sitten on ainakin aikaa kirjoittaa…

#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2018