Iltalenkki, tyhmä ja eeppinen

Omien ja vieraiden lasten viihdyttämiseen käytetyn viikonlopun jälkeen alkoi olla jo kova halu päästä lenkille. Viikonlopun aikana oli erilaisia yritelmiä muutamankin kaverin kanssa sunnuntai-illan yhteislenkistä, mutta kaikki suunnitelmat kaatuivat yksi kerrallaan aikataulullisiin yhteensopimattomuuksiin. Oikeastaan ei haitannut yhtään. Tuntui ihan mukavalta päästä lähtemään yksin ulos tuulettumaan. Ulkona satoi kaatamalla, eikä sekään haitannut yhtään. Oikeastaan se sopi senhetkiseen mielentilaan kuin nakki pannulle.

Lähdin poljeskelemaan Surly Stragglerilla jonnekin ilman sen kummempia reittisuunnitelmia. Mukana oli pari juomapulloa, pari patukkaa ja pari geeliä. Päätin ajaa pohjoiseen Vajosuolle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Arvelin matkaan menevän korkeintaan puolitoista tuntia per suunta. Sieltä voisi sitten ajella kotiin. Ehdinkin Vajosuolle kääntyvään risteykseen hieman reilussa tunnissa. Ja sitten ensimmäinen tyhmä päähänpisto iski. En mä ihan vielä haluaisi kääntyä kotiin päin.

Päätin jatkaa matkaa Lakjärven laavulle, joka olisi vielä hieman pohjoisempana. Siellä voisi ottaa vaikka valokuvan ja ajella sitten kotiin. En muistanut, että Lakjärvelle pääsi melkein ajamaan tietä pitkin. Juuri ennen laavua piti ajaa kohtalainen pätkä sateen limastamaa juurakkopolkua. Mulla oli Stragglerissa alla slicksit. No ei sekään haitannut yhtään, kieli poskeen ja varovasti juurakkoon neppailemaan. Selvisin.

Lakjärvellä oli upeaa. Otin oikein panoraamakuvan, jotta tekin pääsette jakamaan upean hetken kanssani. Olkaa hyvä.

panoraama

 

Sitten iski toinen tyhmyyskohtaus. Tuntui jotenkin tylsältä ja epäseikkailulliselta lähteä ajamaan omaa reittiä takaisinpäin. Lakjärveltä lähti tie johonkin ilmansuuntaan. Opaskylteissä oli tutun kuuloisia nimiä, joten ajattelin, että kyllähän tuolta jostain löytää reitin kotiin. Virhepäätelmä.

Olivat nimittäin rakentaneet sikin sokin uusia teitä metsään eivätkä olleet laittaneet yhtään opaskylttiä yhtään mihinkään. Kaiken kukkuraksi päädyin tielle, johon oli ajettu pelkkää sepeliä. Junnasin kilometritolkulla muljuvassa sepelissä, kädet ja hartiat kivikovina, jottei pyörä suistuisi kyljelleen. Ajaessani hampaat kalisten kirosin jokaisen, joka on joskus hehkutellut, kuinka hienoa on ajaa gravel grindingia (asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, gravel grinding on markkinamiesten keksimä hieno sana, joka tarkoittaa polkupyörän ajamista hiekka- ja muilla maalaisteillä ja jonka tarkoituksena on saada enemmän polkupyöriä myytyä fantsuilla mielikuvilla). Käsien puuduttua tunnottomiksi sepelidiskossa pysähdyin lepäämään siksi aikaa, että lähetin vaimolle tekstarin. Kirjoitin, että reitti on vähän hakusessa ja menee vähän myöhään, mutta kaikki on muuten hyvin.

Kirosin myös sitä, ettei missään risteyksissä ollut opaskylttejä. Vastaan tuli useampi t-risteys, eikä mulla ollut hajuakaan minne suuntaan pitäisi lähteä tai minne olin menossa. Muuten oli silleen pervolla tavalla hauskaa olla hukassa, mutta vähän jännitti, että mahtaako vesi ja eväät loppua kesken. Toivoin olevani matkalla likimain kohti Turkua, jotta löytäisin tutun reitin kotiin Maskuun. Ja sitten vastaan tuli kyltti Tervetuloa Yläneelle.

Jotta tamperelaisetkin ymmärtäisivät, kuinka hyvin suunnan arpomiseni oli mennyt, piirsin tällaisen yksinkertaistetun kuvan ihan teitä varten.

tamperelaisille

 

Että näin. Lähetin vaimolle toisen tekstarin, jossa kerroin, että kaikki on edelleen hyvin mutta saattaa mennä vielä vähän myöhempään. Vaimo tosin oli jo nukkumassa, joten ei se sitä nähnyt.

Positiivinen yllätys oli, että Yläneellä, jossa asuu tietääkseni noin 7 ihmistä, 5 koiraa ja tuhat lehmää, oli sunnuntaiyönäkin auki oleva grilli! Cokis, munajuustosämpylä ja suklaapatukka olivat aika jees. Ja nyt mä tiesin missä olin. Enää ei tarvinnut kuin ajaa kotiin. Kotiin tosin oli yli 50 kilometriä, mutta nyt ainakin tiesin missä suunnassa se on. Parikymmentä kilometriä myöhemmin poikkesin Kurjenpesälle eli Kuhankuonon kansallispuiston ”päämajaan” täyttämään vesipullot, koska tiesin luontotalon seinässä olevan vesipisteen. Join litran kertakulauksella, täytin pullot ja jatkoin matkaa.

Loppumatka meni rutiinilla, koska reitti oli tästä eteenpäin tuttu. Vaatetus oli onneksi noin +8 asteen sateiseen keliin erittäin hyvin sopiva. Jalassa pitkät tuulenpitävät ajotrikoot, yläosassa kerrastopaita, jonka päällä tuulisuojattu paita ja heijastinliivi. Ainoastaan legendaarisen huonosti kylmää sietävät varpaani olivat aavistuksen viluissaan, koska Defrosterit lilluivat jalassa täynnä vettä.

Pitkäkin matka loppuu aikanaan. Olin kotona joskus vähän ennen yhtä. Surly oli mutakuorrutettu, mutta päätin pestä sen vasta huomenna ja parkkeerasin sen tallin kuramatolle. Itse kävelin vaatteet päällä suihkuun. (Stragglerissa ei ollut etulokasuoja asennettuna, koska nappularenkaan kanssa se aiheuttaa liikaa toe overlappia. Tietenkään en ollut ehtinyt/jaksanut/viitsinyt asentaa lokasuojaa takaisin kun vaihdoin slicksit.)

Lenkin saldo noin 5 tuntia, 111 kilometriä, 3600 kulutettua kaloria keskisykkeellä 155. Keskinopeudeksi jäi/saavutin 22,7 kmh, joka ei muuten olisi kovin häävi, mutta tällä kertaa se ei minusta ole ollenkaan huono. Siihen kuitenkin sisältyy kaikki tauot suunnanarpomisineen  sekä kymmeniä kilometrejä enemmän tai vähemmän paskaa gravel grindausta. Ja tietty mä vetoan tälläkin kerralla pohjilla olevaan kuukausien sairaslomaan. Onko olemassa joku sääntö, kuinka kauan voi vedota vanhaan saikkariin tekosyynä hitaudelleen?

Muistin just tässä aamuyöllä klo 02.45 tätä kirjoittaessani, että mulla on huomenna työterveystarkastus, ja ainakin edellisellä kerralla siihen kuului kuntotesti jollain wattimittaripolkupyörällä. Wish me luck.

#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2018