2017

Tommi

Monitaitoinen lähes retkeilynammattilainen kertoilee kokemuksiaan ensimmäisen fatbiken Salsa Muklukin kanssa, sekä myös muista outdoorjutuista.

FightBack Run

Kaikki varmaankin tietävät, kuka on Pekka Hyysalo ja mikä on FightBack. Jos et tiedä, niin täältä selviää. Lyhyesti: Pekka Hyysalo loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa 19-vuotiaana vuonna 2010. Päähän kohdistuneiden vammojen takia hän menetti kykynsä puhua ja liikkua. FightBack on hänen tarinansa sinnikkäästä kuntoutumisesta sekä halusta auttaa muita vastaavaan tilanteeseen joutuneita.

FightBack Run juostiin ensimmäisen kerran Turussa vuonna 2014. Tuolloin Pekka juoksi kaikkensa antaen 2,6 kilometriä Turun Aurajoen maisemissa. Pekan tavoitteena on kaksinkertaistaa matka joka vuosi, joten tänä vuonna juostiin kaksi kertaa viimevuotinen kierros, eli yhteensä 5,2 kilometriä. Suurin osa tyhmäurheilusyndikaattimme jäsenistöstä oli Nuuksiossa juoksemassa tai pyöräilemässä kilpaa, mutta me muutama ei-kilpaurheilullinen päätimme lähteä juoksemaan Pekan kanssa hyvän asian puolesta.

FightBackLogo

Lue lisää

Varovasti uuteen alkuun

Näitä mun juttuja täältä lukevat tietävätkin, että reilu kolme kuukautta sitten, toukokuun alussa, kaaduin pyörällä melko pahasti. Olkapääni leikattiin toukokuun lopulla. Nyt elokuun lähestyessä puoltaväliä olen ollut ensimmäisiä kertoja pyörän päällä sitten onnettomuuden. Yritin kesällä innostua kuntopyöräilystä, kun tavallisella pyörällä ei saanut ajaa. Se oli kuitenkin niin kuolettavan tylsää, ettei pää kestänyt eikä sitä sitten montaa kertaa tullut ajettua.

1024x IMG_20150612_120833

Lue lisää

Leikkaus

Reilu pari viikkoa takaperin kirjoitin, kuinka loukkasin itseni kaatuessani Muklukilla matkalla työpaikalta kotiin. Pari päivää kirjoituksen julkaisun jälkeen olkapää leikattiin. Onnettomuudesta on nyt lähes kuukausi aikaa. Leikkaus oli maanantaina kaksi viikkoa sitten. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet leikkauksesta toipuessa. Hirveästi mitään ei ole pystynyt tekemään, vaan tässä on lähinnä oltu. Päivittäistä ohjelmaa tarjoaa käden liikeharjoitusten toistelu, jotta kyynärpää ja ranne säilyttäisivät liikkuvuutensa käden ollessa kahlittuna kantositeeseen. Varsinaiset liikkuvuus- ja voimanpalautusharjoitukset aloitetaan aikaisintaan kolmen viikon päästä leikkauksesta.

 

Leikkaus suoritettiin Terveystalo Pulssissa. Leikkaukseen mennessä moraali oli korkealla. Oli hyvä fiilis, kun vamma tutkittiin huolella ja hoitoon pääsi nopeasti. Olkapääni on leikattu aiemmin vuonna 2006, silloinkin urheiluvamman seurauksena, ja kokemuksesta tiesin mitä odottaa. Oli helppo ottaa rennosti. Verenpainetta mitannut hoitajakin nauroi, että sä et ainakaan turhia jännitä. Paineet ja leposyke olivat täysin normaalit. Itse asiassa otin niin rennosti, että henkilökunta joutui herättämään minut päiväunilta viedäkseen nukutukseen.

2015-05-25-270

Lue lisää

#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2018