Aurajoki fatbikella

Turussa ei taaskaan lunta näy eikä kuulu niin lähimmäksi talvifiilistelyä pääsee ajelemalla Aurajokea pitkin.
Aurajoki tarjoaakin lumettomana todella hienot maisemat ja fiilikset fatbike-kuskeille.

 

Turusta pohjoiseen päin lähdettäessä on ensin tarjolla Halisten koski ja kalaportaat, niitä ei juurikaan joelle kannata mennä. Halisten jälkeen joen rannassa kulkee vielä muutama ulkoilureitti ja ponttoonisilta ylittääkin joen Ravattulan kohdalla.

 

Ravattulassa alitetaan Ohikulkutien sillat ja niiden alla kannattaa olla hieman tarkkana.
Nämä sillat kun on ohitettu alkaa mielestäni joen yksi hienoimmista paikoista kun saavutaan kohti Vanhanlinnan Linnavuorta.


Linnavuori siintääkin maisemissa melko kauan. Samalla joen penkereet kasvavat ja asutus selvästi vähenee.

Seuraavana alkaa Vääntelänkoski lähestyä, juuri ennen sitä laskee oikealta puolellta Savioja jonka kohdalla kannattaa tarkkailla jäätä ja kulkea mieluummin vasenta reunaa.

Vääntelänkoski ohitetaan vasenta rantaa pitkin ja samalla näkee vanhat myllyn pohjarakenteet rannassa.

 

Melko pian Vääntelänkosken jälkeen tulee eteen Vierunkoski joka myös kuljetaan rantaa pitkin, nyt tosin oikeaa puolta.

Vierunkoski ja vanha mylly

Vierun jälkeen saavutaankin Liedon keskustan kohdalla ja joelta voi ihastella hienoa Liedon kirkkoa.

Liedon kirkko

 

Liedon jälkeen tulee joella välillä jopa fiilikset että asutus on kadonnut kokonaan ja kuljetaan jossain kaukana erämaassa.

 

Kohta odotellaankin jo saapumista Nautelankoskelle, paikka jossa ehdottomasti kannattaa käydä.

 

 

Nautelankoskella menee luontopolut molemmin puolin jokea. Vasemmanpuolen polku on melko haastava ajettava varsinkin talvella. Oikeaa puolta pääsee melko mukavasti.

Nautelankoskella on myös pieni lintutorni jossa kannattaa poiketa maisemia katselemassa.

 

shamuswave @ Instagram

Connection error. Connection fail between instagram and your server. Please try again
#fatbikefinland

Fat-Bike.fi

Suomalainen fatbike-pyöräilyyn keskittynyt sivusto.

Vapaamuotoisia sitoutumattomia juttuja / testejä kaikesta paksupyöriin liittyen.

- Onko jotain kerrottavaa
- Hienoja kuvia julkaistavaksi
- Haluatko esitellä tuotteita
- Kiinnostaako kirjoittaa juttuja

Ota yhteyttä!

fbf@fat-bike.fi

Ota yhteyttä:

copyright © Fat-Bike Finland 2021